Sisältöön Sivustokartta

Tiedätkö, mikä on viemärillesi liian iso pala? – Lue tämä pikaopas kestävään kierrätykseen

Rovaniemen jätevesiverkosto on yli seitsemänsataa kilometriä pitkä, ja sen tehtävänä on kerätä, kuljettaa ja käsitellä käytettyä vettä ja muita nestemäisiä jätteitä niin kotitalouksista kuin teollisuudesta. Jätevesiverkoston päivittäisestä toiminnasta vastaavat Napapiirin Vesi Oy:n vesihuollon ammattilaiset, jotka varmistavat, että kuntalaisten käyttämä puhdas vesi myös palautuu puhtaana takaisin ympäristöön. Kuitenkin jos verkostossa ilmenee tukos kesken matkan jätevedenpuhdistuslaitokselle vääränlaisen jätteen hävityksen takia, hyvinvoinnille haitallinen jätevesi voi tulvia viemäristä ulos niin kiinteistöihin kuin luontoon.

Älä päästä jätevettä luontoon, varmista vetävä viemäri

Kuluvan vuoden aikana Rovaniemen alueella on todettu valitettavan monta jäteveden tulvavahinkoa viemäritukosten vuoksi. Tukokset ovat johtuneet epäsopivien materiaalien huuhtelemisesta viemäriin. Nämä tulvavahingot yksityiskiinteistöille sekä ympäristölle ovat johtaneet merkittäviin korjaustöihin ja -kustannuksiin. Esimerkiksi, kun jätevesi tulvii luontoon, pilaantunut maa-aines pitää poistaa sekä siirtää eteenpäin jatkokäsittelyyn, mikä väistämättä muokkaa ympäristöä sekä aiheuttaa ylimääräisiä liikennemenoja.

Vaaralliset kierrätystottumukset voivat johtua inhimillisistä virheistä. Esimerkiksi kosteuspyyhkeet saattavat vaikuttaa sopivan viemärin kautta hävitettäviksi käyttötarkoituksensa perusteella, mutta todellisuudessa ne eivät hajoa vedessä ja aiheuttavat helposti tukoksia. Näiden helposti muodostuvien virheellisten olettamusten takia on tärkeää säännöllisesti kerrata, miten kukin jätetyyppi kierrätetään. Seuraamalla alla olevaa lyhyttä listaa siitä, mitä viemäriin on sallittua hävittää, voimme yhdessä turvata kiinteistöjen, ympäristön ja jätevesiverkoston moitteettoman toiminnan.

Viemäriin saa laittaa:

  • WC-paperi: Tämä on suunniteltu hajoamaan vedessä ja on turvallinen jätevesijärjestelmälle.
  • Pesu- ja puhdistusaineiden jäännökset ja pesuvedet: Tavalliset kodin pesuaineet, kuten shampoot, saippuat ja astianpesuaineet, voidaan turvallisesti huuhdella viemäriin. Suosi ympäristömerkittyjä pesuaineita antibakteeristen sijaan.
  • Nestemäiset elintarvikkeet: Keitot, juomat, kiisselit ja vellit voi kaataa viemäriin ilman sattumia.

Viemäriin ei saa laittaa:

  • Kosteuspyyhkeet, kuituliinat ja talouspaperi: Nämä eivät hajoa vedessä ja voivat tukkia putket. Paperit kuuluvat sekajätteeseen.
  • Rasvat ja öljyt: Keittiörasvat ja öljyt kovettuvat ja aiheuttavat tukoksia viemäreissä. Kiinteässä muodossa ne voidaan kierrättää biojätteenä. Nestemäisessä muodossa ne voi säilöä kannelliseen rasiaan ja hävittää sekajätteenä. Pieni määrä nestemäistä rasvaa tai öljyä voidaan paperiin imeytettynä kierrättää biojätteenä.
  • Lääkkeet ja kemikaalit: Vanhentuneet lääkkeet, maalit, liuottimet ja muut kemikaalit voivat saastuttaa vesistöjä. Palautathan lääkkeet apteekkiin ja muut kemikaalit asianmukaisiin kierrätyspisteisiin vaarallisena jätteenä.
  • Biojätteet ja ruoantähteet: Kompostoi tai kierrätä biojätteenä, mutta älä huuhtele viemäriin.
  • Hiukset, lemmikkien kuivikkeet ja hiekat: Kuuluvat sekajätteeseen.
  • Hygieniatuotteet: Tamponit, siteet, vanulaput ja muut hygieniatuotteet kuuluvat sekajätteeseen, eivät viemäriin.
  • Huuhdeltavat flushable-paperihylsyt: Nämä kuuluvat nimestä huolimattaan biojätteeseen tai kartonkikeräykseen, eivät viemäriin.

Voit lukea vinkkejä viemäriturvallisten ostovalintojen tekemiseen Suomen vesilaitosyhdistyksen hallinnoimasta tietosivustosta www.pytty.fi.

Kansalaisten rooli jätevesiverkoston toiminnassa on merkittävä, sillä asianmukainen jätteiden hävittäminen ja viemäreiden oikea käyttö auttavat ehkäisemään tukoksia ja muita ongelmia niin kotona, töissä kuin herkässä luonnossamme. Noudattamalla viemäröintiin liittyviä ohjeita ja huolehtimalla jätevesiverkoston asianmukaisesta käytöstä voimme yhdessä varmistaa puhtaan ja kestävän ympäristön.

 

Uusimmat artikkelit