Sisältöön Sivustokartta

Oletko muuttamassa?

Ilmoita muuttosi yhteydessä asiakaspalveluumme uusi osoitteesi ja muuttopäivä, niin saat postisi oikeaan osoitteeseen. Osoitetiedot eivät päivity meille automaattisesti väestörekisteristä. Huolehdithan myös nimissäsi olevien liittymien ja sopimusten muutoksista.

Kun kiinteistön omistajuus vaihtuu

Kiinteistökauppojen yhteydessä kiinteistön myyjä ja ostaja ovat velvollisia huolehtimaan sähkö-, vesi- ja kaukolämpöliittymien omistajuuden siirtämisestä.  Liittymät ovat kiinteistön irtainta omaisuutta, joten ne eivät siirry automaattisesti uudelle omistajalle. Ilmoitukset voi tehdä meille sähköisesti.

Kauppakirjassa on hyvä olla maininta liittymien sisältymisestä kauppaan. Niiden siirtymisestä tulee sopia niin, että se on jälkikäteen todennettavissa. Liittymän siirto koskee kiinteistöjen sopimuksia (esimerkiksi omakotitalot, mökit tai maatilat). Kerros- ja rivitaloissa liittymän omistaa taloyhtiö ja asunnon ostajan ei tarvitse huolehtia liittymän siirtymisestä.

Kaikki käyttöpaikkaa koskevat saatavat tulee olla suoritettu, ennen kuin omistus voidaan siirtää, ellei uusi liittymänomistaja ota niitä nimenomaisesti vastattavakseen.

Myös kuolinpesän selvityksen yhteydessä on tärkeää muistaa kirjata mahdolliset liittymät osaksi kuolinpesän omaisuutta. Tee ilmoitus Nevelle, kun omistus siirtyy kuolinpesälle, kiinteistön perijälle tai ostajalle.

Sähköliittymä

Ilmoita sähköliittymän omistajan vaihdoksesta Rovaniemellä >>

Ilmoita sähköliittymän omistajan vaihdoksesta Enontekiöllä >>

Muista huolehtia muutokset myös sähkösopimukseen sähkönmyyjällesi.

Sähkösopimus

Sähkösopimus ja siihen liittyvät muutokset tehdään omalle sähkönmyyjällesi. Myyjän yhteystiedot löytyvät esimerkiksi sähkölaskulta tai voit kilpailuttaa oman sähkösopimuksesi Energiamarkkinaviraston ylläpitämälllä ja puolueettomalla sivustolla osoitteessa www.sahkonhinta.fi.

Sähkönmyyjäsi ilmoittaa uuden asuntosi osoitetiedot meille ja sähkönsiirtosopimus muodostuu sitä kautta automaattisesti. Rovaniemen Verkko Oy toimii verkkoyhtiönä ja laskuttaa sähkönsiirrosta Rovaniemen kantakaupungin alueella. Enontekiön Sähkö Oy toimii verkkoyhtiönä ja laskuttaa sähkönsiirrosta Enontekiön kunnan alueella. Sähkön siirron osuutta ei voi kilpailuttaa. Lue lisää sähkönsiirron hinnoittelusta >>

Mittarilukemat saamme etäluennan kautta.

Vesiliittymä

Liittymän omistaja on velvollinen ilmoittamaan kiinteistön luovutuksesta ja omistajuuden muutoksesta. Vaihdon yhteydessä tulee ilmoittaa myös vesimittarilukema, jos kiinteistössä ei ole etäluettavaa mittaria.

Ilmoita vesiliittymän omistajan vaihdoksesta >>

Vesisopimus ja vuokralaisen vaihdos

Liittymän omistaja on myös velvollinen ilmoittamaan vuokralaisesta ja sen vaihtumisesta silloin, kun käyttövesisopimus tulee vuokralaisen nimiin eli vuokralainen maksaa kiinteistössä käytetystä vedestä.

Ilmoita vesilaskun maksajan muutos (kun muu kuin kiinteistön omistaja) >>

 

Kaukolämpöliittymä

Liittymän omistaja on velvollinen ilmoittamaan kiinteistön luovutuksesta ja omistajuuden muutoksesta. Mittarilukemat saamme etäluennan kautta.

Ilmoita kaukolämpöliittymän omistajan vaihdos Rovaniemen alueella >>

Ilmoita kaukolämpöliittymän omistajan vaihdos Ylläs, Kolari, Savukoski alueella >>

Lämpösopimus ja vuokralaisen vaihdos

Liittymän omistaja on myös velvollinen ilmoittamaan vuokralaisesta ja sen vaihtumisesta silloin, kun lämpösopimus tulee vuokralaisen nimiin eli vuokralainen maksaa kiinteistössä käytetyn lämmön meille.

Ilmoita lämpölaskun maksajan vaihtumisesta, Neve Oy >>

Ilmoita lämpölaskun maksajan vaihtumisesta, Aurora Lämpö Oy >>