Sisältöön Sivustokartta

Neven joululahjoitus Balanssi ry:lle mielenterveystyön edistämiseen

Neve tekee perinteisen joululahjoituksensa tänä vuonna Balanssi ry:lle. Osa lahjoituksesta ohjataan opiskelijoiden mielenterveystyöhön.

Balanssi ry on vuonna 1986 perustettu sosiaali- ja terveysalan järjestö. Yhdistyksen kotipaikka on Rovaniemi, mutta töitä tehdään ympäri Lappia. Balanssi ry tekee vaikuttavaa ja ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä ja pyrkii vähentämään ennakkoluuloja mielenterveysasioita kohtaan.

”Vuosittain meillä on noin 10 000 kohtaamista eri yhteyksissä. Toiminnassamme on mukana kaikenikäisiä aikuisia aina 18-vuotiaista 80-vuotiaisiin”, yhdistyksen toiminnanjohtaja Terhi Savilahti kertoo.

Tapahtumia ja tilaisuuksia riittää ympäri vuoden. Yhdistyksen oma kohtaamispaikka ja Cafe Balanssi Rantavitikalla on kaikille avoin tila, johon voi tulla vierailemaan matalalla kynnyksellä. Lisäksi yhdistys järjestää esimerkiksi erilaisia liikunnallisia tai luovia kursseja sekä vertaistukiryhmiä. Yhdistyksessä toimii vapaaehtoisena myös kymmeniä mielenterveys- ja päihdekokemusasiantuntijoita. Työntekijöitä yhdistyksessä on yhteensä neljä.

”Tänä vuonna Neven henkilöstö valitsi joululahjoituskohteeksi Balanssi ry:n äänestämällä lahjoituskohdetta eri vaihtoehdoista. Balanssi ry tekee vaikuttavaa työtä mielenterveysasioiden edistämiseksi koko Lapin alueella, ja olen iloinen, että lahjoituksemme edistää osaltaan tätä tärkeää toimintaa”, Neven toimitusjohtaja Kristian Gullsten kertoo.

Osa Neven lahjoituksesta ohjataan opiskelijoiden mielenterveystyöhön, esimerkiksi ryhmien tai kurssien muodossa.

”Lahjoitus opiskelijaryhmien toimintaan mahdollistaa mukavaa tekemistä opintojen vastapainoksi, vertaistukea ja sosiaalisia kontakteja sekä uusia ystävyyssuhteita erityisesti toisilta paikkakunnilta muuttaneille opiskelijoille”, Savilahti kuvailee.

Neve tekee vuosittain joululahjoituksen valitsemalleen järjestölle. Aiempina vuosina Neve on lahjoittanut rahaa esimerkiksi Erityislasten omaiset ELO ry:lle ja Lapin Ensi- ja turvakodille.

Balanssi ry:n toiminnasta löydät lisätietoa osoitteesta:

www.balanssia.fi

Neve Balanssi ry
Kuvassa: Balanssi Ry:n toiminnanjohtaja Terhi Savilahti, ohjaaja Jenna Keskimäki ja järjestötyöntekijä Aake Lipponen

Uusimmat artikkelit