Neve teki loppuvuoden sponsorointipäätökset
Neve myönsi syksyn 2024 sponsorointihaussa tukea toimijoille urheilun ja kulttuurin saralla. Tukea toimintaansa saivat:
- Lapin Ampujat ry
- Arctic Cheer All-Stars ry
- Adventure Race Family-tapahtuma
- Kemijoen Kulttuurituki ry
Hakemuksia saatiin yhteensä 25 kappaletta toukokuun lopusta syyskuun 26. Päivään mennessä.
Neven tuella mahdollistetaan esimerkiksi lasten ja nuorten kisamatkoja, välineitä lasten ja nuorten harrastuksiin, uutta Adventure Race Family –tapahtumaa toukokuun 2025 lopulla sekä Kemijoen Kulttuurituki ry:n dokumenttiprojektia “Padottu joki, kahlitut tunteet”.
“Padottu joki kahlitut tunteet -elokuva kuvataan pääasiassa Muurolan ja Jaatilan alueella, jossa sijaitsi aikoinaan kuuluisa lohipato. Valtakunnallisesti merkittävä ja kansainvälisesti tunnistettavan tapahtumaketjun saattaminen dokumenttielokuvan muotoon on mahdollista vain paikallisten ja alueellisten tukijoiden tuella. Tämä on kulttuurityötä oman jokivartisen identiteetin vahvistamiseksi”, Kemijoen Kulttuurituki ry:n hallituksen puheenjohtaja Olli Tiuraniemi kertoo.
Neven sponsorointi ohjataan lappilaisille lapsille ja nuorille
Neve panostaa sponsoroinnissaan erityisesti toiminta-alueensa lasten ja nuorten harrastustoiminnan ja kulttuurin tukemiseen. Sponsorointi voi näkyä esimerkiksi harrastusmahdollisuuksien parantumisena sekä harrastuskustannusten pienenemisenä tai perheille suunnattuna toimintana. Tavoitteena on, että tuen avulla mahdollisimman monella lappilaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus haluamaansa harrastukseen ilman taloudellisia esteitä.
Seuraavan kerran sponsorihakemukset käsitellään 28.1.2025. Sponsorihakemuksen voi jättää lomakkeen kautta osoitteessa neve.fi/sponsorointi.
