Sisältöön Sivustokartta

Neve kutsuu Tervolan Palveluverkkojen asiakkaat Kuitukutsuille 20.2

Neve järjestää Kuitukutsut Tervolan kunnantalon valtuustosalissa osoitteessa Keskustie 81 torstaina 20.2. kello 17–18. Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki Tervolan Palveluverkkojen asiakkaat sekä muut aiheesta kiinnostuneet. Tilaisuudessa valokuituasiantuntijat esittelevät Neven valokuitulaitteiden ja -palveluiden toimintaa sekä käyttöönoton aikataulua. Kahvin ja pullan lomassa voi keskustella esimerkiksi siitä, mitkä Neven palvelut sopisivat parhaiten juuri itselle.

”Ihanaa päästä Tervolaan paikan päälle juttelemaan kuitupalveluistamme ja tapaamaan uusia asiakkaitamme. Edessä on varmasti hauskoja kohtaamisia!” Neven avainasiakaspäällikkö Katri Kerola kommentoi.

Uudet valokuitupalvelut käyttöön jopa jo helmikuussa

Tervolan Palveluverkkojen asiakkaat siirtyvät Neve Oy:n tytäryhtiö Napapiirin Kuituverkot Oy:n palveluiden piiriin toukokuun loppuun mennessä. Tätä varten Neven asentajat päivittävät kaikkien noin viidensadan valokuituasiakkaan päätelaitteen veloituksetta. Palvelusiirrot käynnistyvät jo helmikuun puolivälissä ja asiakkaita tiedotetaan porrastetusti varaamaan itselleen sopiva päätelaitteen asennusajankohta lähtökohtaisesti sähköpostitse ja tekstiviestillä. Tätä varten asiakkaita suositellaan varmistamaan, että heidän yhteystietonsa ovat ajantasaiset Neven asiakaspalvelun kautta sähköpostitse, puhelimitse tai chatissa.

Päätelaitteen asennuksen yhteydessä asiakkaiden uudet laajakaista- ja televisiopalvelut kytketään toimintavalmiiksi, jolloin ne ovat heti asiakkaan käytettävissä. (Vaihtuva operaattori laskuttaa asiakkaita toukokuun loppuun asti, jonka jälkeen Neven laskutus alkaa 1.6.2025.) Ennakoivalla asennusaikataululla Neve pyrkii varmistamaan asiakkaille uusien palveluiden nopean ja vaivattoman käyttöönoton.

Lappilaista yhteistyötä tietoliikennepalveluiden kehittämiseksi

Marraskuussa 2024 julkistettiin, että Tervolan kunnan omistama Tervolan Palveluverkot Oy on sopinut valokuituverkkonsa käytöstä Napapiirin Kuituverkot Oy:n kanssa. Kesäkuusta alkaen Napapiirin Kuituverkot Oy vastaa verkon ylläpidosta, valokuitupalveluiden toimittamisesta ja asiakaspalvelusta. Yhteistyö laajentaa asiakkaiden palveluvalikoimaa ja mahdollistaa verkon kehittämisen, jolloin yhä useammat lappilaiset voivat hyödyntää häiriöttömiä tietoliikennepalveluita.

Lisätietoja neve.fi/tervola

Uusimmat artikkelit