Uimataitoa, nuorten leiriä ja kesäteatteria – Neve mukana rovaniemeläisten kesässä
Neve jatkaa paikallisten yhteisöjen, harrastustoiminnan ja yhdenvertaisuuden tukemista. Kesän tukikohteisiimme kuuluvat:
- Konttisen Kesäteatteri
- Lapin Lukon painijaosto
- Rollo Sulaa -kesäleiri
- Santa Claus Ski Team
- Swimming Club Rovaniemi
- AC Ressut -salibandykerho
- Hei kaikki toimii -energiaopetusmateriaali kakkosluokkalaisille
Swimming Club Rovaniemi sai tukea kesällä järjestettäviin, maksuttomiin rantauimakouluihin, joissa opetellaan uintia, vesipelastustaitoja sekä hengenpelastustaitoja. Uimakouluihin voi ilmoittautua 24.6. alkaen.
“Uimataito on elinikäinen lahja ja kansalaistaito. Jokaisella lapsella tulisi olla mahdollisuus uimataidon oppimiseen, sillä se pelastaa henkiä”, Swimming Club Rovaniemen toiminnanjohtaja Jenni Kela muistuttaa.
Neven sponsorointi ohjataan lappilaisille lapsille, nuorille ja perheille
Painotamme sponsoroinnissamme erityisesti toiminta-alueemme lasten ja nuorten sekä perheiden hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja yhdenvertaisuuta. Sponsorointi voi näkyä esimerkiksi harrastusmahdollisuuksien parantumisena, harrastuskustannusten pienenemisenä tai perheille suunnattuna toimintana.
Käsittelemme sponsorointihakemuksia seuraavan kerran 30.9.2026.
Sponsorihakemuksen voi jättää lomakkeen kautta osoitteessa neve.fi/sponsorointi.
Uusimmat artikkelit
15.07.2026
Juomavesi on keitettävä Vikajärven alueella: Aittaniementie 5, Aittaharjuntie, Huikosentie, Peltoniementie, Laaksonvaarantie, Laaksonperäntie, Lomaniementie, Sodankyläntie 2716–3132 alueella
08.07.2026
Elisa on ostanut Napapiirin Kuituverkot Oy:n osakkeet
26.06.2026